Mitä?

Joka koiran koulutuskeskus, jossa voi treenata agilitya, tokoa, rallya, doboa, noseworkia, hoopersia tai koiratanssia, hyppytekniikkaa ja tehdä jumppia itsenäisesti tai eri kouluttajien avustuksella. Lajitreeneihin tarjolla kolme eri kokoista sisäkenttää, joista jokainen löytää omiin treenitarpeisiinsa sopivan tilan. Kesäkaudella käytössä myös täysimittainen kivituhkapohjainen ulkokenttä. 

Runsaasti parkkitilaa ja kokonaan aidattu hallialue.  Järjestä kennelpäivät, pentuetapaaminen tai koulutusseminaari, pidä seuran kesäleiri tai kerää treeniporukka ja vietä koko viikonloppu treenaillen vain omalla porukalla.  

Tarjolla majoitusta Päämaja-talon kahdessa erillisessä asunnossa, joihin mahtuu yhteensä 10-12 henkeä koirineen. Lisäksi paljon karavaanaripaikkoja (osa sähköllä). Lisätietoja majoituksesta sähköpostilla.

Asiakkaillemme kesällä tarjolla myös koirille oma uimapaikka Paimion joen rannassa. Sporttikoirakeskus tulee tarjoilemaan säännöllisesti myös koulutusseminaareja eri lajeissa myös ulkomaisten osaajien voimin, ​kaikista tapahtumista tietoa Sporttikoirakeskuksen fb-ryhmässä

Hallin säännöt.

Varaa irtotunti tästä

Missä?

Paimiossa, erinomaisten kulkuyhteyksien varrella lähellä Turun moottoritietä ja vanhaa 1-tietä. Osoite: Lauttarannankuja 35, Hevonpää. Lähialueella vain muutaman minuutin ajomatkan päässä erinomaiset ulkoilureitit Hiekkahelmessä sekä koirametsä. 

Milloin?

Sporttikoirakeskus on auennut syyskuussa 2023. 

Miten?

Varaa vakiovuoro koko syys- tai kevätkaudeksi, tiedustelut sähköpostitse: omdsporttis@hotmail.com Sporttikoirakeskukseen voit varata irtotunteja kaikille kentille kätevästi nettivarausjärjestelmämme kautta aina kun sinulle sopii. 




Varaa irtotunti tästä

Kenelle?

Sporttikoirakeskus on avoinna kaikille, koulutusyrittäjille, seuroille sekä yksityisille eri lajien harrastajille. Varaa viikottainen vakiovuoro, jolla varmistat saman treeniajan koko kaudeksi tai nappaa helposti irtovuoro nettivarausjärjestelmästä aina kun sinulle sopii. Ei talkoovelvoitteita eikä pisteiden keruuta, keskity treenaamiseen ja koirasi kanssa yhdessä tekemiseen!    

Kenttäkartta tässä linkissä

Kaikki kentät ovat omia yksikköjään kiinteillä väliseinillä, joten ei ole näköyhteyttä kentille eikä läpikulkua kenttien poikki, kaikilla siis rauha treenata vaikka äänet toki kuuluvat.

Kentät ja kenttien varustelu

Kevätkauden hinnasto 2024 
(1.1.-5.5.)

Vakiovuorojen hinnat (sis. alv) 
Vakiovuoro otetaan aina koko kaudeksi. Vakiovuoro on mahdollista ottaa vain arkena, ei viikonloppuna.

Arkipäiväajat (arkisin klo 7–16) 
• Vauhti-kenttä (760 ​m²): 31€/h 
• Taito-kenttä (320 ​m²): 26 €/h                          
• Vire-kenttä (200 ​m​²): 21 €/h

Prime time -ajat (arkisin klo 16–23) 
• Vauhti-kenttä (760 m​²): 45 €/h 
• Taito-kenttä (320 m​²): 35 €/h
• Vire-kenttä (200 m​²): 31 €/h   

Irtotuntien hinnat (sis. alv)  
Irtotunteja voit maksaa myös Smartumin, Edenredin sekä E-passin sovellusten kautta. Ohjeita maksamiseen saat nettivarausjärjestelmästä.Irtotunnit varataan ja maksetaan ajanvarausjärjestelmän kautta.   

Arkipäiväajat (arkisin klo 7–16) 
• Vauhti-kenttä (760 m​²): 35 €/h 
• Taito-kenttä (320 m​²): 30 €/h 
• Vire-kenttä (200 m​²): 25 €/h 

Prime time -ajat (arkisin klo 16–23 ja viikonloput) 
• Vauhti-kenttä (760 m​²): 49 €/h 
• Taito-kenttä (320 m​²): 39 €/h 
• Vire-kenttä (200 m​²): 35 €/h     

Aamun ensimmäinen vuoro klo 7–8 on ns. aamuvirkkuvuoro eli voit mennä treenaamaan jo niin aikaisin aamulla kuin haluat ja treenata yhden tunnin hinnalla. Illan viimeinen vuoro klo 22–23 on ns. iltavirkkuvuoro eli voit treenata niin pitkään illalla kuin haluat yhden tunnin hinnalla. 

Varaa irtotunti tästä